Mistä kaikki alkoi
DanHatch Finland Oy aloitti toimintansa vuonna 2015 DanHatch Holdingin ostettua enemmistöosuuden HKScan Oyj:n broileremo- ja hautomoliiketoiminnoista, jonka juuret ovat kuitenkin jo 1960-luvulla Lounais-Suomen ja Satahämeen Osuusteurastamoiden aloitettua broilertuotannon. Vuonna 1981 nämä osuuskunnat perustivat Broilertalo Oy:n, josta tuli osa HK Ruokatalo -konsernia. Broilertalon varsinainen toiminta alkoi vuonna 1983, jolloin valmistui tuotantolaitos Säkylään. Maaliskuussa 1993 LSO osti Cultor-konserniin kuuluneen Kariniemi Oy:n siipikarjaliiketoiminnan ja yhdisti sen Broilertaloon. Yrityskaupan seurauksena Broilertalon tuotantovolyymi kaksinkertaistui ja siipikarjaliiketoiminta toi tulosta silloinkin, kun muissa HK Ruokatalon lihalajeissa oli tiukempaa. Vuonna 2005 Broilertalo Oy fuusioitiin osaksi HK Ruokatalo Oy:n liiketoimintaa. Vuonna 2007 HK Ruokatalo Group muuttui HKScaniksi.