Kesätyöntekijästä tuotantoneuvojaksi
Jenni aloitti kesätyöt hautomolla vuonna 2008. Hän työskenteli opiskelujensa ohella kesäisin ja viikonloppuisin. Opintojen päätyttyä ja vakinaisen työn alettua osaaminen karttui ja vastuut lisääntyivät. Nykyään Jenni työskentelee tuotantoneuvojana.
Pian vakituisen työn alettua Jennistä tuli hautomoassistentti. DanHatchin myötä 2015 tehtävänimike muuttui tuotannonsuunnittelijaksi. Tehtävän sisältö kuitenkin pysyi ennallaan. Vuonna 2016 oli jälleen uusien haasteiden aika, kun Jenni alkoi tuotantosuunnittelun lisäksi työskennellä nuorikkopuolen tuotantoneuvojana.
"Työ on antoisaa ja opettavaista. Työskentely eri tehtävissä on luonut erinomaisen mahdollisuuden hahmottaa tuotantoketjua kokonaisvaltaisesti. Ja olen kokenut, että olen saanut positiivista rohkaisua työnantajalta muuttuviin toimenkuviin", kertoo Jenni.
Palattuaan äitiysvapaaltaan vuonna 2018 Jenni on työskennellyt kokopäiväisenä tuotantoneuvojana. Hän kertoo, että eläinten kanssa työskennellessä päivät eivät ole toistensa kopiota, vaikkakin työssä on tietty peruskaava.